maanantai 31. lokakuuta 2016
Allisonit
Malli/Pattern: Allison by Tiina Kaarela
Langat/Yarn: Filcolana Arwetta Classic (80 % superwash merino wool, 20 % nylon) 15 g ja/and tuntematonta mohairlankaa/unknown mohair yarn 7 g.
Alkusyksystä ilmestyneessä Puikkomaisterin Lapaskirjassa kiinnitin huomioni erityisesti Allisonin sormettomiin. Halusin kokeilla niitä, sillä kaksivärinen patentti on kiinnostanut minua jo jonkin aikaa ja käsissäni oli Puikkomaisterin tekemä kaavio tekniikasta. Vasenkätiselle neulojalle kaaviot ovat suorastaan välttämättömät, sillä pelkästään kirjallisten ohjeiden varassa on vaikea ymmärtää, mitä oikeakätinen suunnittelija tarkoittaa. Kaaviosta on helppo lukea, mitä pitää tehdä.
Kaksivärisen patentin neulominen osoittautui kuitenkin melkoisen työlääksi ja hitaaksi tekniikaksi kaaviosta huolimatta. Se ei ole TV-neule, ei edes neuletapaamisneule. Opin, että kun neuloo kaksiväristä kuviollista patenttia, on keskityttävä neulomiseen koko ajan ja hyvässä valaistuksessa, silmät naulittuna työhön. Pudotin silmukoita ja niiden poimiminen takaisin puikolle oli erityisen hankalaa. Purkaminen oli hankalaa. Virheiden korjaaminen oli hankalaa. Lopulta toivoin vain, että saisin nämä onnettomat tekeleet puikoilta pois! Niinpä minun versioni Allisoneista on ilman peukalokiilaa ja peukaloa.
Peukalot jäivät tekemättä kahdesta syystä. Ensinnäkään, en jaksanut tehdä niitä, sillä en täysin ymmärtänyt ohjeesta enkä kirjan kuvista, miten peukalokiilat tulisi tehdä. Myönnän, etten jaksanut edes yrittää.
Toinen syy on se, etten palele käsistäni juuri koskaan (ja jos palelen, niin sormenpäistä, en kämmenistä). Asun keskuslämmitetyssä, tiiviissä talossa. Työpaikallani en juuri ehdi miettimään, paleleeko minua vai ei. En siis tarvitse sormettomia lämmittämään kämmeniäni, eivätkä ne olisi kovin toimiva asuste arjessani, missä kädet sotkeentuvat usein ja niitä pestään vähän väliä.
Olen kuitenkin tyytyväinen rannekkeisiini. Sellaisia käytän toisinaan, sillä monien neuleideni hihat ovat vajaamittaiset. Kylmällä säällä kaipaan joskus ranteisiin jotakin lämmintä. Mutta kaikki ne kaksiväriset kuviolliset patenttiohjeet, joita suunnittelin aloittavani, pistän sivuun ainakin toistaiseksi...
LISÄYS 31.10: Hauskana yhteensattumana huomasin juuri, että Puikkomaisteri on tehnyt blogissaan päivityksen kaksivärisestä patentista. Ehkä siitä on jollekin apua, joka pohtii kokeilevansa tekniikkaa tai Allisoneja. Stephen West on suunnitellut upeita kaksivärisiä patenttineuleita. Kuviollisten kaksiväristen patenttineuleiden ehdoton taitaja on Nancy Marchant, jonka nettisivuilta löytyy myös hyviä tekniikkaohjeita.
Taidan sittenkin pistää puikolle vaikkapa tämän Westin patenttipipon ja vielä kerran yrittää löytää kaksivärisen patentin hauskuus.
This time, I write only in Finnish. I'm just telling how I did not managed to knit two-color brioche fingerless mittens. After all I got wrist warmers.
sunnuntai 30. lokakuuta 2016
Risteilyhuivi / Cruise Shawl
Malli/Pattern: Risteilyhuivi by Anna Verschik
Lanka/Yarn: Aade 8/2 Artistic 245 g.
Burdan käsityöristeily oli lokakuun alussa. Risteilyhuivi valmistui pian risteilyn jälkeen ja on ollut kovassa käytössä valmistumisen jälkeen.
Burda Craft Cruise was at the beginning of October. Cruise Scarf designed for it was completed soon after the cruise and I have been wearing it a lot.
Selviän paremmin syksyn koleista päivistä, kun on huivi, johon kääriytyä. Huivissa käytettyä karheaa lankaa olen pehmittänyt pesemällä huivin koneessa villaohjelmalla.
Kuvan pallohelmainen trikootunika on omaa muotoiluani.
I can handle better the cold autumn days, when there is a warm scarf to wrap myself. I have softened the carded yarn by washing the scarf in washing machine.
The tunic with ball shape hem is my own design again.
maanantai 10. lokakuuta 2016
Revanssi / The New Game
Osallistuin keväällä erään suomalaisen suunnittelijan mysteerihuivin yhteisneulontaan. Lopputulos ei miellyttänyt värisilmääni. Piti virittää oma huivi puikoille ikäänkuin revanssiksi.
Huivin muoto on tylppäkärkinen kolmio, joka on saatu aikaan tietynlaisesta lisäysten ja kavennusten rytmistä reunoissa: vasemmassa reunassa lisätään yksi silmukka jokaisessa kerroksessa, oikeassa reunassa kavennetaan yksi silmukka joka neljäs kerros.
Revanssi / The New Game
Lanka/Yarn: Howlin' by I Knit or Dye, (100 % merino, 100 g = 450 m), 130 g.
The shawl has shape of a blunt-pointed triangle and that has been achieved a certain degree of increases and decreases at the edges: in the left-hand edge there is added to one stitch on each row, on the right egde one stitch has decreased every fourth row.
Kuvassa oleva pallohelmainen trikootunika on myös oma mallini.
That blue tunic with ball shape hem is also my own design.
Kiitos Tuijalle kivoista kuvista!
Thank you Tuija for the nice photos!
sunnuntai 9. lokakuuta 2016
Käsityöristeilyllä / In the Craft Cruise
Olin mukana tämän vuoden Burdan käsityöristeilyllä. Sain matkaseurakseni Mustikan Tuijan ja voi pojat, kun meillä oli taas hauskaa!
Tapasimme Tuijan kanssa monia mukavia neulojia, blogin pitäjiä, neulesuunnittelijoita sekä lanka- ja kangaskauppiaita. Ensimmäisenä iltana kävimme kuuntelemassa, millaisia rakenteita Anna käyttää huiveissaan.
Seuraavana päivänä pyörimme Tuijan ja Annan kanssa kolmestaan Tukholmassa. Kävimme tietysti Litet Nystan -nimisessä lankakaupassa, joka todella oli käymisen arvoinen paikka ja täynnä meitä suomalaisia lankaturisteja. Esillä oli paljon neuleita ja kokeilutilkkuja. Lankavalikoimat houkuttelivat.
Mukana oli myös itse Puikkomaisteri.
Minä ja Anna pyörimme harmaiden lankojen hyllyillä, kuinkas muutenkaan!
Toisena iltana kiertelimme lisää messualueella, tutkimme näytteilleasettajien tarjontaa, kuulimme Puikkomaisterin suunnitteluprosessin taustoja ja tapasimme muita neulojia.
Saimme lopulta otettua myös yhteisen selfien! Se on jo perinne.
Valitettavasti en tajunnut kuvata lainkaan laivassa mukana olleiden näytteilleasettajien upeita pöytiä! Hyviä raportteja risteilyn tarjonnasta löytyy näistä blogeista:
Anna
Seija
Unfortunately, this time I'm writing only in Finnish. I'm just writing about the craft cruise, which I was involved.
Tapasimme Tuijan kanssa monia mukavia neulojia, blogin pitäjiä, neulesuunnittelijoita sekä lanka- ja kangaskauppiaita. Ensimmäisenä iltana kävimme kuuntelemassa, millaisia rakenteita Anna käyttää huiveissaan.
Seuraavana päivänä pyörimme Tuijan ja Annan kanssa kolmestaan Tukholmassa. Kävimme tietysti Litet Nystan -nimisessä lankakaupassa, joka todella oli käymisen arvoinen paikka ja täynnä meitä suomalaisia lankaturisteja. Esillä oli paljon neuleita ja kokeilutilkkuja. Lankavalikoimat houkuttelivat.
Mukana oli myös itse Puikkomaisteri.
Minä ja Anna pyörimme harmaiden lankojen hyllyillä, kuinkas muutenkaan!
Toisena iltana kiertelimme lisää messualueella, tutkimme näytteilleasettajien tarjontaa, kuulimme Puikkomaisterin suunnitteluprosessin taustoja ja tapasimme muita neulojia.
Saimme lopulta otettua myös yhteisen selfien! Se on jo perinne.
Anna
Seija
Unfortunately, this time I'm writing only in Finnish. I'm just writing about the craft cruise, which I was involved.
sunnuntai 2. lokakuuta 2016
Hengähdystauko / Breathing Space
Tämä syksy on ollut erittäin kiireinen.
This autumn has been very busy.
On ollut hyvä saada välillä hengähdystauko. Arjen tohinassa se on ollut päivittäinen lyhyt neulomistuokio teekupin äärellä.
Kiire ei ole minulle luova tila. Kiireen takia olen tänä syksynä jättänyt omien neuleiden suunnittelun taka-alalle ja tarttunut suosiolla toisten suunnittelemiin neulemalleihin, kuten tähän Veera Välimäen suosittuun Breathing Space -puseroon.
I have needed a breathing space. It has been typically a short daily session of knitting with a cup of tea.
I'm not creative when I'm very busy. Because of time pressure I have not designed my own knitwear. I have taken up willingly for knit designs such as Breathing Space sweater designed by Veera Välimäki.
Malli/Pattern: Breathing Space by Veera Välimäki
Langat/Yarn: Knitlob´s Lair Tuulen tytär, 100% superwash merino wool, 400 m/100 g, Colorway Noki and Platina, 290 g
Ostin langat tätä neulemallia varten Jyväskylän festareilta Tuulian kojulta. Jouduin jännäämään tumman langan riittävyyttä neulomisen aikana, sillä sain sitä käsiini vain kaksi vyyhtiä. Ravelryn projektiselostuksissa moni mainitsi, että helmasta tulee melko leveä. Minä halusin varmistaa, että lanka varmasti riittää ja saan puserosta vartalolleni sopivan pituisen, joten jätin osan sivulevennyksistä tekemättä ja neuloin vaaleita raitoja enemmän kuin ohjeessa oli. Ne olivat viisaita ratkaisuja.
I bought yarn for this sweater directly from Tuulia in Jyväskylä knitting festival last summer. I had to think about adequacy of dark yarn during knitting, because I got it only two skeins. In Ravelry some knitters mentioned that the hem of this sweater will be quite wide. I wanted to make sure that the yarn is definitely enough, and I can get a sweater of a suitable length of my body, so I did not make all increases in sides and knitted light stripes more than the notes said. They were wise solutions.
Muuten neulomisprosessi oli ongelmaton ja neuleessa käytetyt tekniset ratkaisut olivat minulle entuudestaan tuttuja, mutta pitivät minut sopivasti hereillä.
Olen tyytyväinen lopputulokseen!
Otherwise the knitting process was problem-free and technical solutions were already familiar to me, but kept me awake appropriately.
I am happy with the result!
Seuraava hengähdystauko on luvassa jo ensi viikolla. Lähden mukaan Burdan käsityöristeilylle.
My next breathing space will be like next week. I'll participate in the craft cruise organized by Burda Magazine.

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)