maanantai 22. elokuuta 2011

Valmis/ FO

Nyt Dandelion leaves -toppi on valmis.


Malli: Dandelion leaves by Anna
Lanka: Virolaista pellavaa (3-säikeistä)/Estonian 3-ply linen 100 g
Puikot: 2,5 mm

Topin malli on yksinkertainen ja pitsikuvio helppo, vain kahden erilaisen kerroksen toistoa.


Toppi on neulottu kaksinkertaisella pellavalangalla ja silti se on henkäyksen ohut. Lankaa kului todella vähän, vain 100g. Muutin Annan ohjetta siten, että vähensin S-koosta silmukoita yhden mallikerran verran eli neuloin ikäänkuin XS-kokoa. Lopputulos on todennäköisesti hyvin lähellä S-kokoa. Tein reilut levennykset sivuille, sillä lantioni tarvitsi enemmän tilaa kuin ohjeessa oli. Myös kädentiet ovat isommat kuin S-koossa erilaisia allepuettavia paitoja ajatellen.

Virolaiseen pellavalankaan olen erittäin tyytyväinen. Sitä oli mukava neuloa, eikä se oikutellut yhtään kaksinkertaisenakaan. Langasta löytyy mukavasti myös erilaisia sävyjä, joten pellavaneuletta suunnitellessa tulee muistaa tämä vaihtoehto.
Sitten vielä punalila pellavamekkoni.


Tämän liivimekon olette nähneet jo toukokuussa turkoosina. Kaavat löytyivät Ottobre design woman -lehdestä (2/2011). Punalila pellavakangas on peräisin Raijan aitasta ja harmaa pellavakangas on jämiä harmaasta tunikasta.


Sitten vielä kurkistus puikoille:


Aarhusin herkkulangat ovat vihdoinkin päässeet neulottaviksi! Kuten kuvasta näkyy, kolmiohuivia on tulossa...


The Dandelion Leaves is finished now. The design of the top is easy and the pattern of the lace is simple but very beautiful. I liked the yarn lot! It was nice to knit.

The top is worked from the top down and two yarn held together throughout unlike Anna’s design. The knitting is sheer enough to get a lightweight linen top as Anna has designed. I did delete one repetition from the pattern repeats, and it worked fine.


You can see also my purple linen dress. I have started also a new knitting: a woolen scarf. The yarn has bought from Aarhus, Denmark.


4 kommenttia:

  1. Niin, se on valmis! Hieno! Ohje on jo Ravelryssä, voisitko tehdä linkin sinne? Kiitos tiedosta, että kaksinkertaisena pellavalanka toimii myös. Onko kolmiohuivi oma mallisi?

    VastaaPoista
  2. Kiitos Anna, laitan linkin heti, kun ehdin.

    Kolmiohuivi ei ole oma ideani, ja siihen löytyy monenlaisia ohjeita Ravelrystä ja huivikirjoista. Olen käyttänyt Prisma -nimisen huivin Ravelry-ohjetta pohjana. Näin tällaisen huivin Aarhusissa kesällä ohuesta skotlantilaisesta villasta neulottuna, ja innostuin tietysti. Huivi on ainaoikeaa ja raidoitus omasta päästä "fiiliksellä". Olen aiemmin vuosia sitten neulonut tämäntapaisen vironvillasta 8/2. Sekin lanka toimii hyvin, kun neuloo riittävän löysää.

    VastaaPoista
  3. Kaunis toppi ja iiiiihana pellavamekko! Voi kunpa jaksaisin/osaisin ommella minäkin, mutta kärsivällisyys loppuu jo kaavojen piirtämiseen :(

    VastaaPoista