maanantai 19. joulukuuta 2011

Joulukiireitä / Christmas rush

Joulutohina ja -touhotus vain yltyy sekä töissä että kotona.

Harmaa wrap on tässä vaiheessa:

Vartalo-osa on nyt valmis, ja aloittelen hihoja lähipäivinä. Tiedän kuitenkin jo nyt, ettei wrap valmistu ennen joulua, kuten aluksi suunnittelin, sillä olen todella kiireinen vielä lähipäivät.


Kuten näkyy, yksi mallikerta enemmän kuin ohjeessa toi wrapiin pituutta paljon lisää. Olen tyytyväinen tässä vaiheessa, mutta wrapin todellinen muoto tulee ilmi vasta sitten, kun hihat on neulottu.

Viikonloppuna pääsin pitkästä aikaa vauhtiin ompeluksissa, ja tuloksena oli viisi pussukkaa lisää pukinkonttiin.


Mukana vanhaa tuttua pystyraitaista kangasta, mutta myös uutta kuosia.


Vuorikangas on mustaa tällä kertaa.


Lisäksi viikonloppuna vietettiin kaveriperheen nuorimman lapsen syntymäpäiviä. Vein lahjaksi tarhakassin, johon olin applikoinut sankarin nimen. Tällaisia kasseja olen tehnyt sekä omille pojilleni että kummilapsillemme, ja ovat hyvin pidettyjä.




Lepopuikko hiljenee jouluksi, mutta puikkojen kilinä ei kyllä vaimene joulunakaan. Palaan uuden vuoden jälkeen kertomaan, mitä olen joulunpyhien aikana neulonut. Leppoisaa joulunaikaa kaikille lukijoilleni!



I'm very busy at the moment and I don't have any time at all to knit. However I managed to sew some more little bags for Christmas presents and one nursing bag (the one with the name) for little son of my friend.

The torso of the gray wrap is finished and next I'm going to knit sleeves. It is obvious that the wrap will not be finished before Christmas as I planned.

My blog will pause for Christmas, but my needles will not stop. After holidays I'll tell you what I've knitted.

I wish You a Merry Christmas and a Happy New Year!

tiistai 6. joulukuuta 2011

Kuulumisia / What's up?

Hyvää itsenäisyyspäivää!

Lepopuikolla on ollut muutaman viikon ajan hiljaista kahdesta syystä. Ensinnäkin perheessäni on sairastettu sitkeää hengitysteiden infektiota kukin vuorollaan. Toiseksi olen ollut melkoisen jumissa Trilogian kolmannen osan kanssa.


Ensimmäinen yritelmäni on tässä:


Puikoilla on perusneuletakki ylhäältä alaspäin neulottuna, raglanlevennyksillä. Selkäpuolelle ajateltu palmikkokuvio erottuu valokuvassa paremmin kuin luonnossa. Regialla neulotut palmikot litistyvät kummallisesti todennäköisesti siksi, että lanka on liian joustavaa. Toiseksi ainaoikean ja palmikkokuvion yhdistäminen ei ole hyvä ajatus, sillä palmikkokuvio hallitsee ainaoikeaa ja poimuttaa sitä miten sattuu. Palmikkokuviossa on kaiken lisäksi virhe, joten tämä yritelmä on tuomittu purkuun.

Toisessa yritelmässä palmikkokuvioiden oli tarkoitus alkaa heti kauluksesta. Lisäksi etureunoihin nappilistojen vierelle on lisätty pikkupalmikot. En ole tyytyväinen, sillä tässä tapahtuu nyt ihan liikaa. Olenkin vähän turhautunut Trilogiaan, ja pistän sen hetkeksi syrjään, jotta saisin ajatukseni kirkkaiksi.

Puikoilleni on jo hypännyt uusi työ, tai oikeastaan välityö, Annan harmaa wrap, jonka ohje löytyy suomeksi uusimmasta Käsityö -lehdestä. Neule etenee kuin tanssi. Sen rakenne on tuttu, joten voin keskittyä vain nauttimaan neulomisesta.
Lankana on Aaden luonnonharmaa 8/2, ja tämäkin vyyhti on suoraan tehtaanmyymälästä Raasikusta. Neulomisen jälkeen sekä käteni että että puikot ovat villarasvasta tahmaiset, mikä tekee hyvää kuiville käsilleni.



Tietysti modasin hieman tätäkin ohjetta. Olen rakenteeltani pitkäselkäinen, kuten suomalaiset tyypillisesti ovat, joten boleromaiset yläosat eivät pue minua, tai tunnen niissä oloni epämukavaksi. Lisäsin wrapiin yhden mallikerran lehtipitsiä lisää, ja nyt selän pituudeksi tullee noin 60 cm ohjeen 50 cm:n sijaan.


Lehtipitsi muodostaa kaunista kolmiuloitteista pintaa.

Lopuksi vielä yksi välityö kaappiin jääneestä jämälangasta:

Lanka/yarn: Pirtin kehräämön karstavillalanka (140 TEX x 3) 55 g
Puikot/needles: 4 mm.


Today I celebrate our independence day.

My blog has been silent for two reasons: the whole family has been unwell for a long time and i'm stuck with The Trilogy, part III.

The cabels in back doesn't look nice in Regia. I think the yarn is too flexible to create beautiful cables. Maybe I've loaded too much happening into one knitting so I'll put it away for some time to get the clear vision about it.

Instead of Trilogy I'm knitting now one of the Anna's designs which has just published in finnish. The yarn is again freshly produced Aade natural color yarn 8/2. It is pure pleasure!