Olen ollut vähän alamaissa. Oloni on voimaton, sillä minulla on nyt paljon paineita sekä työelämässä että yksityiselämän puolella. Edessäni on väistämättömiä haasteita, vaikeita ratkaisuja, ehkä myös muutoksia.
Ajattelin, että tähän kohtaan on hyvä tehdä jotakin nopeaa ja voimauttavaa. Silmäni olivat osuneet Virpi Siiran upeaan Omakoppa -blogiin, ja erityisesti hänen kahden sauman mekkoon. Sitähän piti kokeilla, vaikka yleensä en ompele mitään ilman kunnollisia kaavoja.
Lauantaina ruokaostosten ohella kipaisin Eurokankaaseen ja löysin tarkoitukseen sopivaa, raskasta mutta ohutta villaviskoosi -trikoota. Ostosreissu kesti vartin.
Kotona, kun koti oli siivottu, perhe ruokittu ja istutettu lauantai-illan perheleffan äärelle, hiivin ompelutilaani. Kello oli 19.45. Levitin kankaan lattialle ja taitoin sen kahdesti. Leikkuusuunnitelman tueksi levitin kankaalle tämän mekon kaavat.
Kello oli 19.50, kun pidin pienen tuumaustauon. Korjasin leikkuusuunnitelmaa hieman.
Kello 19.55 oli mekko leikattu.
Kello 20.10 sain saumurin neulat vaihdettua, langoitettua ja tikin tasapainoiseksi.
Kello 20.20 saumuroin mekon kaksi saumaa, ja sovitin mekkoa ensimmäisen ja viimeisen kerran. Hyvä tuli heti. Halusin kuitenkin huolitellun pääntien. Leikkasin jämäpalasta nauhaa ja ompelin sen pääntielle. Mekko oli valmis klo 20.25. Aikaa oli kulunut 35 minuuttia.
Helmalle en tehnyt mitään. Jos se alkaa purkautua käytössä tai pesussa, saumuroin reunan.
Aika kiva siitä tuli, vai mitä! Uuden mekon voimalla jaksan taas, ja yritän olla kangistumatta kaavoihini. ;)
Riipuksessani lukee "Breathe". Keskityn siihen, kun tulee tiukka paikka.
My apologies, but this time, I write in English only briefly. I tried the two-seam dress designed by Virpi Siira and I think I managed just fine.
sunnuntai 6. lokakuuta 2013
lauantai 5. lokakuuta 2013
Täydellinen sininen / The perfect shade of blue
Olen löytänyt täydellisen sinisen! Ostin sitä ensin yhden vyyhdin ikään kuin maistiaisiksi toista Rikke -pipoa varten.
I've found the perfect shade of blue! I bought the first hank of yarn as for sampling and for the second Rikke-hat.
Malli/Pattern: Rikke Hat by Sarah Young
Lanka/Yarn: Louhittaren luolan Ahti / Knitlob's Lair Ahti (100% wool, 100 g /200 m) 80 g
Puikot/Needles: 3,5 mm ja/and 4,5 mm
Tämä lanka on siis Louhittaren luolan Ahtia, pehmeää ja kiiltävää lankaa blue-faced leicester -lampaan villasta.
This thread is therefore Knitlob's Lair's Ahti, a soft and shiny yarn from blue-faced Leicester sheep-wool.
Sävyn nimi on Itämeri. En ole erityisen viehättynyt merestä, sillä olen kotoisin sisä-Suomen vaaramaisemista. Silti tämä lanka, väri ja sävynimi nyt jotenkin kolahtivat. Pipon valmistuttua yllätti nälkä, suorastaan ahneus ja kävin ostamassa loputkin vyyhdit Titityyn verkkokaupasta.
The name of shade is Itämeri (the Baltic Sea in finnish). I'm not particularly attracted to the sea, as I come from easter part of Finland. I like little lakes more. Still, this yarn, color and the name of the shade attracted to me somehow. After I finished Rikke hat, I wanted more yarn. I went to buy the rest of the hanks available in Titityy online store.
Ne ovat nyt minun, MINUN! (Lisää kuulemma tulee myyntiin kuun lopussa.)
They are now mine, MINE! (I was told there will be more on sale at the end of the month.)

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)