sunnuntai 5. maaliskuuta 2017

Yhtään en oo neulonu... / No, I'm not knitted at all...

Joo, hengissä ollaan Lepopuikolla.

Onnistunut shaalikaulus koneneuleessa


Hämmästyin tässä hiljattain omia puheitani. Työpaikalla, kopiokoneen ääressä (juuri siellä, missä ne parhaat keskustelut käydään) eräs työkaverini kysyi, että olenko neulonut viime aikoina? "Yhtään en oo neulonu. Ei ole ollut aikaa," vastasin.

Koneneulottu shaalikaulusjakku

Aloin miettiä sanojani. Olinko neulonut vai en? Mikä lasketaan neulomiseksi? Vuoden lopussa hurahdin (taas) täysin koneneuleisiin ja neuloin kolme laatikkoneuletta, kaksi matkahuopaa ja tuubihuivin. Huovat ja huivi menivät pukinkonttiin ja laatikkoneuleita viimeistelin joulun jälkeen. Koneneulontaa ei lasketa neulomiseksi.



Koneneulottu laatikkoneule korkealla kauluksella




Joululomalla otin vihdoin härkää sarvista ja neuloin kaikki varastossani hilloutuneet sukkalangat sukiksi pojilleni. Tämä projekti tulikin ihan tarpeeseen, sillä edellisestä sukkapuuskasta oli vierähtänyt tovi ja poikien sukat olivat jääneet pieniksi tai kadottaneet parinsa. Perussukan neulominenkaan ei ilmeisesti ole neulomista, sillä en koskaan kuvaa perussukkia blogiini.



Tammikuussa pyörittelin monenlaisia ideoita mielessäni ja testailin lankasekoituksia. Laskin, pohdin ja harkitsin pitkään ennen kuin loin silmukat puikolle tähän neuletakkiin.



Malli/Pattern: Nimetön/Nameless
Lanka/Yarn: tuntematon, ohut, harmaa merinolanka 70 g, musta Midaran Roma (750 m/100 g) 125 g ja tuntematon sininen mohair 105 g / unknown thin gray merino 70 g, black Roma by Midara (750 m / 100 g) 125 g and unknown blue mohair yarn 105 g.



A-linjainen, ylhäältä alas neulottu, saumaton takkiraukka on nimetön, sillä se on erään aikaisemmin suunittelemani takin variantti. En siis ole suunnitellut mitään uutta.




Jotain sentään olen neulonut: työkaveri halusi ehdottomasti saada Annan Risteilyhuivin itselleen. Ja minähän neuloin sellaisen. Mutta se oli jo kolmas versio samasta ohjeesta, joten sitäkään ei lasketa!



Koneneulottu mohairlaatikko ja Risteilyhuivi

Malli/Pattern: Risteilyhuivi by Anna Verschik
Lanka/Yarn: BC Garn Bio Balance, 55% pure organic wool, 45% pure organic cotton, 225 m/50 g, 90 g.


Joten oikeassa kai olin siinä, etten ole yhtään ehtinyt neuloa.


My apologies, this time writing only in Finnish. I'm just  writing about how I think I have not knitting anything, even though I have knitted all kinds of things.

9 kommenttia:

  1. Voi että! Kivoja neuleita kaikki! Millaisesta langasta on shaalikaulus-takki? Varmaan joku mohairi + joku kaveri?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Anna! Shaalikaulustakki on Angora 2 -langasta, samoin tummanlila pusero. Lanka toimii hyvin neulekoneessa.

      Poista
  2. Hehheh, aika hyvin siihen nähden, että mitään et ole neulonut. :-) Kauniita sävyjä ja mainioita käyttöneuleita!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, yhtään en ole neulonut, kun ei ole aikaa. ;)

      Poista
  3. Kauniita, kaikki. Niin ja mitään et ole siis neulonut ;-)

    VastaaPoista
  4. Hih, kauniita neuleita! Olis kyllä kiva nähdä kuvia niistä perussukistakin, vaikket ole kai niitäkään neulonut. ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Hepsi! Täytyypä joskus kuvata sukatkin! 🌹

      Poista
  5. Hi Mia
    did you knit all this by machine? It is so beautiful.
    Greetings
    Jeannine

    VastaaPoista