tiistai 11. kesäkuuta 2013

Hidasta kiihdytystä / Slow Acceleration

Tämä kesäloman alku on ollut neulomisen suhteen suorastaan nihkeä. Mitään en ole saanut alkuun, vaikka ideoita (ja lankojakin) olisi vaikka muille jakaa.

Onneksi on neuleystäviä, jotka voivat pelastaa tarjoamalla neulereseptiä koeneulontaan. Anna tarjosi minulle mahdollisuutta osallistua vesiputouspääntien kaavan kehittelyyn Ravelryssä, ja tartuin tarjoukseen mielihyvin.



Tähän koeneuleeseen sopi mainiosti se Pinori Pilatin Linochic, jota hankin viime käynnilläni Wool & Woollenista Tallinnasta. Neulon toppia kaksinkertaisella langalla, 3,5 mm:n puikoilla. Neulos on hivenen harvahkoa, mutta koetilkkuna se turposi hieman kostutuksen jälkeen menettämättä kuitenkaan laskeutuvuuttaan.




Annan rakenne on varsin yksinkertainen ja se toimii hyvin.




Kaikki kriittiset kohdat ovat jo takana päin, ja nyt neulotaan vain suoraa pötköä. Sivusaumassa juoksee kolmen silmukan ainaoikea rivi.




Myös selkäpuolelle piti saada jotakin rikkomaan sileää pintaa. Tälle neuleelle pitää toki ommella pellavainen alaosa. Kangaskin on sopivasti valmiina!

***

Piipahdimme viime viikolla koko perheen voimalla Tallinnassa. Hain Wool & Woollenista lisää Linochiciä tähän toppiin ja pääsin käymään pikaisesti myös Raasikussa Aaden tehtaanmyymälässä.




Sain siis vihdoin viimein lisää Aaden keskisinistä lankaa, ja muutakin tarttui mukaani. Vaikka käytin harkintaa ostoksissani, jäi silti moni väri kaihertamaan mieltäni. Huomaan kurkistelevani lautta- ja juna-aikatauluja tuon tuosta. Raasikuun on päästävä taas uudestaan...


The beginning of this summer holiday has been nothing short of a clammy, if I think about knitting. I have not received a single stitch to the needles, even though I have the ideas (and yarn) to spare. Fortunately, there are some knitting friends that can save me. Anna offered me the opportunity to participate in the development of the formula of waterfall collar on Ravelry, and I took the offer with pleasure.

Linochic, that I bought my last visit in Tallinn, fits perfectly in this test knit. I knit it with double yarn, with 3.5 mm needles. The fabric is a little bit low-density, but the swatch swelled a little after washing without losing sedimentation.

Anna's formula is quite simple and it works well. My own addition to the formula is on the back: a vertical stripe with garter stitch. I think I have to sew a partner to this top: trousers or skirt from linen fabric I bought my last trip to Tallinn.

***

I visited Tallinn again last week with my family and I got opportunity to visit Aade factory outlet in Raasiku. I finally got Aade yarn 8/2 in my favourit colour (medium blue) and some other tones too. Although I used a good consideration to my shopping, I was left still think about what I could buy. So I have to get back again some day ...




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti