maanantai 18. helmikuuta 2013

Aarni 2.0

Esikoispoikani pitää neuleista, jopa karkeista karstavillasta neulotuista. Syksyllä hän piirsi kuvan ja teki tilauksen, sillä edellinen neule oli jäämässä pieneksi. Lisäksi se oli jo aika kulunut ja osittain huopunutkin kovasta käytöstä.

My first-born son likes knits, even made from harsh carded wool. Last autumn, he drew a picture and made an order, as previous sweater became worn out and too small for him.



Langat puseroon oli ostettu jo kesällä Aaden tehtaanmyymälästä Raasikusta. Poika oli itse valinnut mieleisensä värin. Poika odotteli kärsivällisesti, sillä puikoillani oli koko syksyn ruuhkaa. Joulun tienoolla poikani tiedusteli, milloin olisi hänen neuleensa vuoro.

Yarn had been purchased in the last summer of Aade factory outlet in Raasiku. My son chose the color of his favorite. He was waiting patiently, as my needles were busy throughout the fall. Around Christmas he asked if it would be his turn.

Oli siis ryhdyttävä toimeen. Neuvottelin asiakkaan kanssa (taas), että saisin neuloa hieman monimutkaisemman palmikkokuvion, ja yhdessä päätimme, että palmikosta muodostuu käärme, jonka pää lepää miehustassa ja vartalo kiemurtelee edestakaisin muodostaen silmukoita. Muuten mentiin edellisen Aarni -neuleen spekseillä.

So I had to take action. I negotiated with the customer (again) that I could get a little more complicated cable pattern to knit, and together we decided that the cable will form a snake, whose head rests near collar and body squirms back and forth, forming loops. Otherwise, we went to the previous Aarni -sweater notes.





Malli/Pattern: Oma/Designed by myself
Lanka/Yarn: Aaden 3-säikeinen villalanka/ Aade 3-ply yarn 305 g
Puikot/Needles: 4,5 mm


Kuten kuvasta näkyy, olen tehnyt neuleesta reilunkokoisen. Helma ja hihat ovat tällä hetkellä ehkä liiankin pitkät, mutta eivät ole kauan. Poikani on kasvanut alusta lähtien tähänkin saakka melkoista vauhtia, ja tämänhetkisestä ruokahalusta päätellen edessä on uusi kasvupyrähdys.

As you can see, I've made a too big sweater. Hem and the sleeves are at the moment perhaps too long, but not for long. My son has grown since the beginning of so until now quite a pace, and I can conclude his current appetite that he will soon become a new growth spurt.



Poika halusi, että myös hihassa on kuviota. En lähtenyt kikkailemaan miehustan palmikkokuviota näin kapeaan paikkaan, vaan valitsin kokonaan eri kuvion. Käärme tästäkin tulee mieleen.

The son wanted that the sleeves also have a pattern. I chose completely different pattern. Snake comes to mind from this pattern too.



 Ja ne rannekkeet...

And those wristbands...



peukkurei'illä, tietenkin!

with the thumb holes, of course! 







Rannekkeet voi kääriä ylös, ja silloin pusero näyttääkin ihan sopivalta.

Wristbands can be rolled up, and then the sweater looks pretty fit.




Myös selässä kiemurtelee käärme, tottakai!

There wriggles another snake on the back, of course!




Asiakas on tyytyväinen, ja minä myös. Nyt odottelen, milloin pikkuveli alkaa kinuta omaa käärmepuseroa...

The customer is happy, and me too. Now I'm waiting, when the younger brother starts to beg for snake sweater of his own...
 

12 kommenttia:

  1. Wau. Ihana tarina puserolla, upea pusero ja varmasti saajalle mieluinen. Tosin....mun tytär sanois, että kutittaa....

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Katju! Rivakka pesu tekee ihmeitä Aaden langalle, mutta totta on, että tietty karheus siihen jää pesunkin jälkeen. Tuo neuleen pääntie venyy vielä, eikä karhea villa pääse kutittamaan käyttäjää juurikaan. Molemmat poikani käyttävät neuleitani ihan mielellään, mutta ei tietenkään paljasta ihoa vasten. Tiedän olevani tässä asiassa siunattu, sillä yleensä lapset ovat hyvin herkkäihoisia.

      Poista
  2. Ihan mielettömän hieno, w-a-u! Poika on syystäkin tyytyväinen!

    VastaaPoista
  3. Mahtava paita ja upea kärmes! Hienon värinkin poika on valinnut, onpa hyvä neulemaku :)

    VastaaPoista
  4. Upea paita! Meilläkin kutittais... =)

    VastaaPoista
  5. Hieno pusero, ja käärmekuvio on tosi cool!

    VastaaPoista
  6. Luulin jo kommentoineeni, mutta minnekäs se kommentti katosi? Höh. Noh, tässä uudelleen. Todella mainio käärmepaita! Uskoisin, että olisi mieleinen aika monelle (pikku)pojalle.

    VastaaPoista
  7. Helena, Emma, Hepsi, Anne, Inkeri ja Tuija: kiitokset kehuista :)

    VastaaPoista
  8. Oi vau, tosi tyylikäs ja upea neule! Hienoa suunnittelua.

    VastaaPoista
  9. Tähän sopii vain yksi sana: Upea!

    VastaaPoista