keskiviikko 18. kesäkuuta 2014

Uusiin maisemiin / To new surroundings

Lepopuikolla ollaan oltu niin kovissa muutoksen tuulissa, ettei blogiin kirjoittamiselle eikä neulomiselle ole juuri jäänyt aikaa.

Olimme haaveilleet asunnon ja paikkakunnan vaihtamisesta jo vuosia. Päätimme tarttua vihdoin tuumasta toimeen ja pistimme asuntomme myyntiin maaliskuussa. Toukokuussa tuli tarjous, johon sisältyi ehto: asunto piti luovuttaa kahden viikon päästä. Hyväksyimme tarjouksen, vaikka muuttoaikataulu oli suorastaan infernaalinen.

Onnekkaiden sattumusten ansiosta saimme järjestettyä väliaikaisen asunnon perheellemme juuri sieltä, minne olimme pitkään haaveilleet muuttavamme. Muuttaminen sinänsä oli kamalaa kuten ennakoinkin: olimme asuneet edellisessä kodissamme kauan, tavaraa oli kertynyt liikaakin ja ne etsivät kauan paikkaansa uudessa asunnossamme. Muuton tekeminen vei paljon aikaa. Iso, perheemme elämänlaatua monella tapaa parantava muutos on kuitenkin nyt tehty ja loppuunsaatettu. Olen voittajafiiliksissä, vaikka samalla tiedostan, että edessä on vielä toinen iso muutto sitten, kun olemme löytäneet sopivan omistusasunnon uudelta asuinalueeltamme.

Mieli muuttaa materiaa hitaammin, vaikka muuttomatkaa kertyi vain 20 kilometriä. Niinpä vielä  jaksan päivittäin ihmetellä sitä maisemaa, joka ikkunoistamme nyt avautuu. Mieleni kuitenkin jo hakeutuu neuleiden ja ompelusten pariin, joten Lepopuikolla alkaa taas pian tapahtua. Muutamia ompeluksia ja yksi neule jäivät muuttokiireiden alle, joten niistäkin olisi kirjoitettava.

Aloitan muuton alle jääneestä neuleesta. Se neuloutui kuin itsekseen, ja valmistui juuri ennen asuntokauppoja.



Malli/Pattern: oma/my own design
Lanka/Yarn: Austermann Algarve Grande (100 % Cotton, 96 m/50 g) 450 g
Puikot/Needles: 4,00 mm




Yksinkertainen raglanhihainen jakku on neulottu ylhäältä alas saumattomasti.




Ainoana somistuksena ovat aina-oikein -raidat miehustassa ja hihansuissa.




Selkeä perusneule. Tykkään ja käytän varmasti. Työkaveri ehti mankua tästä mallista villaisen version itselleen ennenkuin ehdin kieltäytyä. Se onkin viimeinen tilaus, jonka vastaanotan. Jatkossa keskityn omiin juttuihini.

Ulkoilutin neulettani tavatessani Annan Helsingissä. Kiitokset Annalle vielä seurasta ja inspiroivasta keskustelusta!


I have been so harsh winds of change that I haven't had time to write a blog or knit at all.

Me and my husband were dreaming of the selling our apartment and moving to Helsinki for many years. We finally decided to turn that idea into action, and we put our apartment on sale in March. In May we got the offer, which included a condition: the apartment had to be empty in two weeks. We accepted the offer, although the schedule was almost infernal.


Fortunate coincidences enabled us to arranged temporary accommodation for our family right there, where we had long dreamed of. Moving itself was awful. We had lived in our home a long time so we had too much stuffIt took a lot of time to transport all our properties to the new apatment. This large change, however, is now completed and I'm very relieved and happy even though at the same time I recognize that there is still another big move when we'll found a suitable new apartment to buy.

The mind moves more slowly than the material. Every morning I wonder new landscape even though the migration distance were only 20 kilometers away. My mind, however, already seeks knitting and sewing, so it starts to happen in my blog again soon. A couple of sewings and one knitwear are allready finished and waiting for showing on the blog.


I'll start with the knitwear. It was completed just before selling the apartment. Simple raglan cardigan is knitted seamlessly from the top down. Garter stitch stripes at the bust and hem are the only decorations. I like it a lot. My colleague managed to ask me to knit the similar cardigan to her before I could refuse. This order will the last one that I'll receive. In the future, I'll concentrate on knitting only particular issues or my own designs.
 
I was wearing this cardi for the first time when I met Anna in Helsinki. Thank you Anna for another company and inspiring conversation!

 

11 kommenttia:

  1. Kiva takki! Pidän yksinkertaisuudesta.

    VastaaPoista
  2. Onpa kiva takki! Ja onnittelut onnistuneesta asunnonvaihdosta! :)

    VastaaPoista
  3. Onnea uusille maisemille! Mukavan yksinkertainen takki ja erinomainen päätös. :)

    VastaaPoista
  4. Tuleeko tuosta perusneuleesta sinulta ohje?
    Ja hauskaa muuttoa, siinä on aina joku viehätyksensä kuitenkin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voisihan siitä tehdäkin ohjeen. Kiitos kysymästä, KahviKaneli!

      Poista
  5. Kaunis jakku! Onnea uuteen kotiin, vaikka se onkin väliaikainen! =)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Hepsi! Minulla on tässä väliaikaisessa kodissa ihan oma huone käsitöitä varten. :)

      Poista
  6. Kaunis neule tämäkin jonka voisin myös tehdä itselleni! Olen kuitenkin niin ihastunut tuohon Lehdet neuleeseen ja odotellut mallin julkaisua. Vaikka harvakseltaan enää teen mitään noin isoa niin olisin valmis heiluttamaan puikkoja lopputuloksen takia.
    -Leena

    VastaaPoista