perjantai 13. toukokuuta 2011

Keskeneräistä ja valmista

Sattuipa ihmeellinen juttu, tämä taitaa nyt olla huonon onnen päivän syytä.

Julkaisin eilen tekstin blogissani, mutta se on jostain syystä kadonnut. Tein kaiken, kuten aina. En ymmärrä, mitä on tapahtunut. Täytyy siis yrittää uudelleen. Pahoitteluni, jos eilinen postaus sitten kuitenkin jostain putkahtaa esiin.

---

Sireenitoppini etenee, mutta hitaasti. Ensin siitä oli tulossa liian kapea, sitten liian leveä. Nyt näyttää siltä, että onnistun. Mutta ei iloita ennen kuin on valmista.

Lanka: Titan Wool Egitto
Sireenitoppini valmistumista kuvaa hyvin Laura Ruohosen runo (Yökyöpelit 2008), jota tässä lainaan:

Oikein nurin
oikein nurin
vähän kudoin, paljon purin.

Oikein nurin
oikein nurin
pakkasilla sitten surin.

Kuulin runon tänään Helsingin kaupunginteatterissa, jossa olin katsomassa Ruohosen runojen pohjalta tehtyä, upeaa lastenmusiikkinäytelmää nimeltä Yökyöpelit. Suosittelen lämpimästi, ja kiitän teatteriseuraani!

Sen sijaan ompeluksien suhteen olen onnistunut paremmin. Tällä tunikalla olen kerännyt töissä paljon innostunutta huomiota. On kuulemma näköiseni vaate.

Pilkkutunika edestä

Tunikan kaava on Yoshiko Tsukiorin kirjasta Ihanat mekot ja tunikat ja kangas pilkullista puuvillapopliinia Eurokankaasta. Tykkään. Olen jo käynyt Eurokankaassa hypistelemässä uusia kankaita, sillä mieli tekisi ommella toinen samanlainen. Kärsin ilmeisesti tuplataudista, kun kaikkea pitää tehdä kaksi tänä keväänä...

Pilkkutunika takaa

2 kommenttia:

  1. Onpa kiva, näyttää sun päälläsi paljon paremmalta kuin kirjassa! Tuommoisen voisin ommella... paitsi että jättäisin ehkä takarypytyksen pois ja tekisin hiukan a-lijaisen takakappaleen.

    (Tässä salaa katselen tuota aitaa, hauska malli! Meillä on aidanrakennus käynnissä...)

    VastaaPoista
  2. Kiitos, tykkään tästä vaatteesta kovasti itsekin, mutta kaavanmukainen takarypytys vaivaa muakin. Olen miettinyt muutoksia: yksi iso lautalaskos vois toimia, rypytystä vähemmän tai A-linja niinkuin ehdotit. Mulla on jo nimittäin samaa Pilkku -kangasta turkoosina valmiina odottamassa. Toinen mekko pitää saada.

    Pikku pihamme tarvitsisi fiksausta pikaisesti, mutta ennen suvivirsipäivää ei ehdi...

    VastaaPoista