maanantai 25. heinäkuuta 2011

Kesälomamatkalla Skandinaviassa I / The Holiday Trip to Scandinavia I

Kotiuduimme juuri kesälomamatkaltamme, joka tänä vuonna suuntautui Tanskaan ja Norjaan. Vaikka matkamme pääkohteita olivat Legoland ja vuonomaisemat, saatoin mainiosti tutustua myös muutamiin lankakauppoihin matkamme varrella. Etsin Ravelrystä etukäteen kiinnostavimmat lankaliikkeet ja tutustuin niiden tarjontaan, joten olin hyvin varustautunut matkalle.

Ensimmäinen kohteeni oli Aarhus Tanskassa, joka on maan toiseksi suurin kaupunki ja sijaitsee Jyllannissa. Kaupunki valikoitui ostospaikakseni, sillä se sijaitsi päivämatkan päässä majoittumispaikastamme Vejlen kaupungista, emmekä aikoneet käydä muissa suurissa kaupungeissa. Kolmas ja paras syy oli se, että sieltä löytyivät Ravelryn mukaan kiinnostavimmat lankakaupat.

Fandango, Aarhus
Heti ensimmäisessä lankakaupassa tärppäsi. Fandango -nimisessä liikkeessä minua palveli ystävällinen myyjätär. Kyselin häneltä, mitä lankaa tanskalaiset mieluiten neulovat. Hänen mukaansa tanskalaiset ostavat paljon Hjertegarnin Lima- ja Naturuld -lankoja.

yleisnäkymää / general impression
Mutta eniten Fandangosta ostetaan Supersoft -nimistä shetlantilaista villalankaa, jota he myivät kartioilta. Syynkin ymmärtää hyvin, kun näkee värivalikoiman. Kaupassa oli myös esillä useita neuleita, kuten kuvan kirjoneule -shaali, jotka olivat neulottu tästä langasta. Ostaja ei siis ollut pienen näytetilkun varassa.

Ihanat shetlantilaiset / The Shetland Wool
Tähän lankaan minäkin päädyin. Hjertegarnin lankoja saa kyllä Suomestakin, mutta kartiolta langan ostaminen ja kuvankaltainen värivalikoima on suomalaiselle elämys.

Kauniita eikö totta? / Aren't they beautiful?

Tässä ovat aarhusilaiset namuseni, eikös olekin sievä kolmikko? Huomatkaa myös tyylikäs kassi. Tästä voisivat monet lankakaupat ottaa kyllä mallia!!

Kävin myös kahdessa muussa lankakaupassa: Inger’s - ja Strik -nimisissä, jotka molemmat olivat enemmän suunnittelijan työpajoja kuin lankakauppoja. Erityisesti jälkimmäinen teki suuren vaikutuksen, mutta langat jäivät kuitenkin hyllyyn, sillä minuun iski pihiys. En halunnut ostaa kalliita lankoja vain lojumaan lankakomerooni. Onneksi sekä Fandangolla että Isagerilla on nettikauppa, jos lankahimo iskee jälkeenpäin.

Mitä tulee Aarhusin lankatarjontaan (ja muuhunkin ostostarjontaan), voin lämmöllä suositella kaunista kaupunkia muillekin! Hintataso Tanskassa on suurinpiirtein sama kuin Suomessa, tosin hintavertailu on hankalaa eri valuuttojen takia. Sen sijaan kirjakaupat ja lehtikioskit olivat pettymys. Lehdet olivat suurinpiirtein niitä samoja, joita näkee Suomessakin: pääosin saksalaisia ja amerikkalaisia neulelehtiä. Neulekirjoja oli valitettavan vähän saatavilla niissä kirjakaupoissa, joihin osuimme.

Lämpimät kiitokseni ja terveiseni Maikelle Fandangoon/Aarhusiin!

Palaan norjalaisiin lankoihin ja kauppoihin myöhemmin.


Last week we travelled around in Scandinavia. Our main tourist attraction was Legoland in Denmark and fjords near Bergen in Norway, but I did some yarn shopping also in several cities.

In Denmark we visited in Aarhus, which is the second-largest city on the east side of the peninsula of Jutland. There I visited Fandango, Inger’s and  Strik. All the pictures are from Fandango and there I bought the purple balls. I liked a lot all of those yarn shops, but I didn't find interesting books or magazines anywhere.

My best regards to Maike in Fandango / Aarhus!

Further on there will be more about norwegian yarn shops and yarns.



2 kommenttia:

  1. Kiitos, kun kerroit! Kartiolangat on todella mainio juttu.

    VastaaPoista
  2. Anna, kiitos mielenkiinnosta! Siellä Aarhusin lankakaupoissa oli niin uskomattoman kauniita lankoja, että olisi voinut ostaa vaikka kuinka paljon. Erityisesti jäivät mieleen Strik -liikkeen Isager -langat ja Marianna Isagerin suunnittelemat neuleet, joista on tehty kirjojakin.

    VastaaPoista