perjantai 14. elokuuta 2015

Puikkomaisterin Sukkakirja ilmestyi!


Eilen juhlittiin Snurressa Puikkomaisterin uunituoretta Sukkakirjaa. Kirjan on julkaissut Moreeni ja kirjan upeat kuvat ovat Susa Junnolan käsialaa. Sain kutsun tilaisuuteen Snurren väeltä, mistä suuret kiitokset sinne! Oli mielenkiintoista tavata Puikkomaisteri ihan kasvotusten, päästä kuulemaan kirjan taustoista ja syntyprosessista sekä keskustella muiden kutsuvieraiden kanssa.

Sukkakirja teki ensi silmäilyllä vaikutuksen. Junnolan kuvat ovat nautittavaa katseltavaa. Toisella silmäyksellä havaitsin rikkaan kuviomaailman. Puikkomaisteri on keskittynyt sukissaan kirjoneulekuvioihin muutamaa poikkeusta lukuunottamatta ja poiminut ideat naapurimaista ja vähän kauempaakin. Kirjan ideana on tuoda perinteiset kansanomaiset kuvioaiheet nykyaikaan modernein väri- ja materiaalivalinnoin. Juuri tämänkaltaista perinteen ja nykyajan synteesiä olenkin kaivannut suomalaisiin käsityökirjoihin.

Kolmannella silmäyksellä huomasin vekkulit positiivi-negatiivi -leikittelyt muutamissa sukissa, kuten Onnenlehdissä, Norassa ja Ohdakkeissa. Sitten muutama sukkamalli alkoikin jo kuiskutella puikolle pääsystä.

Onnittelut Puikkomaisterille inspiroivasta kirjasta!  Lupaan käyttää sitä innoituksen lähteenä, kuten kehoitit ja jään odottamaan jatko-osia. Kiitokset Snurren ja Moreenin väelle kutsusta ja kivasta illasta!

1 kommentti:

  1. Kyllä kirjoititkin kivasti kirjasta ja juurikin näin kävi mullekin että aina uusi selauskerta nostaa eri asioita esiin. Onnenlehti sukat mulla ois tarkoitus ottaa pian puikoille. Kiva oli tavata ja löytää uusi blogi!

    VastaaPoista