tiistai 21. kesäkuuta 2011

Uusi alku

Edellinen pettymys on nyt unohdettu, ja hankala lanka on nostettu takaisin lankavaraston hyllylle odottamaan uutta kesytysyritystä. Ensin on kuitenkin saatava muita ideoita toteutetuksi.



Lankana on Katia Linen, jota hankin viimeksi Tallinnassa vieraillessani. Neulon 3,5 mm:n puikoilla. Idea on saatu Annan neuleesta, toki yritän muunnella mallia itselleni sopivaksi. Olen laskenut mallitilkusta selän leveyteen sopivan silmukkamäärän. Pääntien ja miehustan  on muotoiltu "yritys ja erehdys" -menetelmällä, mikä on ollut hidasta ja vähän tuskastuttavaakin. Toki kaiken olisi voinut laskea etukäteen.


Pitsikuviota haeskelin kauan ja kokeilinkin muutamaa kivaa kuviota. Koetilkusta meinasi tulla jo aika iso, melkein huivin mittainen. Miellyin erityisesti keskimmäiseen kuvioon, mutta huomasin, että samasta pitsikuviosta on tulossa täällä kesäneule, joten jätän tällä kertaa kyseisen kuvion odottamaan toisenlaista ideaa.


Sitten muistin erään mieluisan ja toimivan pitsikuvion, jota olen aiemmin käyttänyt kahdessakin neuleessa. Olen pienentänyt vain mallikertaa.


Toimii mielestäni. Tätä on ilo neuloa! Puikot luistavat, lanka on miellyttävää ja riittoisaa ja kuvion mallikerran oppii nopeasti.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti