maanantai 2. tammikuuta 2012

Lankakätköjen päivitys / Yarn Stash Inventory


Eilen en jaksanut neuloa, mutta jotakin puuhastellakseni inventoin kaikki lankani. Loin samalla Ravelry-sivulleni vihdoinkin kunnollisen lankavaraston kuvineen kaikkineen, jotta karu totuus ei pääsisi minulta unohtumaan. Nimittäin se, että minulla on paljon lankaa. Ihan liikaa.

Lankoja on kertynyt, sillä olen ostanut lankaa enemmän kuin ehdin neuloa. Suurin osa langoista on ostettu johonkin tiettyyn tarkoitukseen, mutta sitten tuo hieno idea on haihtunut tai mieli on muuttunut. Totuuden nimissä on myös myönnettävä, että olen ostanut lankoja huvikseni, matkamuistoksi tai kun olen saanut sitä erityisen halvalla.


Tässä lankavarastoni vuosikertojen kuningas: 500g vironvillaa, jota olen hillonnut lankakaapissani yli 10 vuotta. Muistan langan ostospaikan, mutta en valmistajaa. Tässä langassa ei ole periaatteessa  mitään vikaa, mutta se on odottanut vuosikymmenen puikoille pääsyä. Lupaan tehdä tänä vuonna siitä jotakin.


En myöskään käsitä, mitä mielessäni oikein pyöri, kun ostin kaksi vuotta sitten 2 kiloa Hjertegarnin Lima-lankaa. Lanka oli tarjouksessa puolen kilon tukkupusseissa. Langoista on tehty kaksi neuletakkia ja yksi pusero vanhimmalle pojalle, mutta edelleen lankaa on jäljellä harmillisen paljon.



Laadin Ravelryyn lankavarastoni sillä periaatteella, että kaikki kokonaiset kerät on laskettu mukaan. Kokonaisten kerien lisäksi minulla on tietenkin myös mittava määrä jämälankoja neuleprojektien jäljiltä, jotka eivät valitettavasti näy Ravelryn lankavarastossa.

Tässä kohtaa tekisi mieleni ryhtyä lankojen ostoslakkoon, ja hankkiutua eroon suuresta lankavarastostani, tai ainakin saada varastoa merkittävästi pienemmäksi. Harkitsen vakavasti jämälankojen lahjoittamista nuoremman poikani päiväkotiin askartelumateriaaliksi. Viime syksynä lahjoitin vuosia säilötyt Novitan Mambot ja Saanat sekä Raggegarnin sukkalangat vanhemman poikani koululle sekä omalle työpaikalleni oppilaiden ensimmäisiin virkkuu- ja neuletöihin, mutta lisääkin voisi tietysti lahjoittaa.

Jotta saisin kuriin lankojen ostoaddiktioni, tarvitsen jotakin kättä pidempää. Onnekseni Ravelryn lankavarastosta saa tulostettua tiukkaa, kvantitatiivista dataa Excel -taulukkona, jonka avulla lupaan seurata lankavarastoni toivottua pienenemistä. Sen lisäksi lupaan olla ostamatta lisää lankaa seuraavaan puoleen vuoteen.

Lankavarastoni on julkisesti nähtävissä Ravelryssä.

__________________

Lisäys /Follow-up 2.2.2012 klo 22.25

Laitan esiin vielä laskelmani/Here is my calculation:

Villalankoja/Woolen yarns                                                       10,600 kg
Pellavalankaa/Linen yarns                                                         1,630 kg
Bambu, puuvilla ja viskoosilangat/Bamboo, cotton, viscose        0,770 kg
YHTEENSÄ /TOTAL                                                                 13,000 kg


Yesterday I didn't knit but I inventoried my yarn stash. It opened my eyes: I have yarn too much. I created yarn stash database in Ravelry. Now I can easily download an Excel spreadsheet of my stash and follow the consumption of yarn.

I really hope that my yarn stash will diminish this year. I promise not to buy more yarn for the next half year and I'll give away some yarn to my eldest son's school and my youngest son's kindergarden.

2 kommenttia:

  1. Sulla on ihan liikaa aikaa, ei varmaankaan lankaa... Pakko mennä nyt Ravelryyn katsomaan mitä kaikkea sulla on ;-) Onneksi minä en ehdi tehdä minkäänlaista inventaariota omistani, en ikinä!

    VastaaPoista
  2. Se oli "dagen efter", joka sai mut tekemään tämmösiä. Yleensä ryven silloin itsesäälissä, mutta nyt piti vääntää kunnolla veistä haavassa ;)

    VastaaPoista