tiistai 12. heinäkuuta 2011

Vadelmainen wrap / Rasberry Wrap

Vadelmanpunainen wrap on nyt valmis ja se näyttää tältä:


Lanka/yarn: Novita Tennessee(100 % puuvillaa/cotton, 100g/214m) 280 g
Puikot/needles: 4 mm.


Tämä wrap perustuu Annan Zigzag -wrapiin, jonka ohjeen sain ja toteutin huhtikuussa liettualaisesta villalangasta. Wrap neulotaan yhtenä kappaleena sivusuunnassa, kaulus ja helman reunus on ainaoikeaa ja muu osa pitsikuviota.

Tällä kertaa käytin wrapissa pitsikuviota, joka löytyi The Haapsalu Shawl -kirjasta. Pitsin nimi on Lihtne Hagakiri (Simple Twig Pattern), suomeksi se lienee risu- tai varpukuvio. Tummaa taustaa vasten risukuvio näkyy hyvin.


Olen lopputulokseen tyytyväinen, mutta olen ollut tämän työn kanssa monella mutkalla. Ensiajatuksenihan oli tehdä tämä tummansinisestä Tennessee -langasta, jota olin säilytellyt aikani lankavarastossani. Mutta olemassa oleva määrä ei kuitenkaan riittänyt wrapiin, eikä lisää samaa lankaa löytynyt kaupoista. Sinisen langan tilalle varastoni kätköistä löytyi vadelmanpunaista Tennesseetä riittävästi, mutta väri oli (ja on edelleen) kaukana mukavuusalueeltani. Aika näyttää, osaanko käyttää tämänväristä neuletta.


Toinen ongelma ilmeni, kun wrap oli jo neulottu. Sovittelin wrapia ahkerasti neulomisen aikana ja olin tarkka, etten neuloisi selkäosaa liian leveäksi kuten turkoosissa wrapissa. Valmis wrap kinnasi selästä, selkäosan alareuna nousi puoliselkään ja kädentietkin tuntuivat ahtailta. Yksinkertaisesti sanoen se oli liian pieni. Ihan niinkuin wrap olisi kutistunut neulomisen aikana!

Ensimmäinen ajatukseni oli, että puran koko työn, mutta onneksi maltoin mieleni. Purkamisen sijaan pesin wrapin ja venytin sitä märkänä. Ilmeisesti Tennessee -lankaan tulee neulomisen aikana todella paljon jännitteitä, sillä vesipesun, venytyksen ja muotoonkuivatuksen jälkeen wrap tuntuu ja näyttää sopivalta. Olen aika yllättynyt langan käyttäytymisestä, sillä olen ennenkin neulonut sitä ilman ongelmia. Tämä kokemus on hyvä pitää mielessä jatkossakin, erityisesti merseroituja puuvillalankoja neulottaessa.


Pahoittelen kuvien happamia ilmeitä, ne johtuvat vesisateesta.

Raspberry wrap in finished now. It is based on Sakiline ürp by Anna. I have modified the lace pattern and number of loops. The new lace pattern turned up from The Haapsalu Shawl book, named Simple Twig Pattern.

The pattern was very easy and fast to knit, but I had a problem with the yarn: the knitting shrinked a lot! I washed, stretched and finally blocked it and let it dry. Now it is in right shape.

The second probem is that I'm not comfortable with red clothes. I hope I'll learn to wear it.

4 kommenttia:

  1. Tosi kaunis. Mustan kanssa etenkin korostuu. Kyllä sinun nyt vain pitää opetella pitmään punaisesta.

    VastaaPoista
  2. Kiitos Irmelie! Tiedän, että tämä väri sopisi minulle, en vain osaa käyttää sitä, enkä yhdistää sitä mihinkään toiseen väriin. Musta ja valkoinen sopii tietysti, mutta näytän niissä entistä kalpeammalta. Mutta täytyy siis harjoitella.

    VastaaPoista
  3. Kiitos seurasta Tallinnassa Mia! Oli mukava tutustua!

    VastaaPoista
  4. Kiitos samoin Helena! Nähdään toki joskus Suomessakin, kun kerran samassa kaupungissa asumme!

    VastaaPoista