tiistai 19. huhtikuuta 2011

Lankaturistina Tallinnassa

Vierailin viime viikonloppuna Tallinnassa Annan kutsumana. Kävimme yhdessä Karnaluksissa, Liann Lõngad -kaupassa ja Pronksissa. Kiertelyn ja ostostenteon lomassa istuimme kahviloissa neulomassa, ja keskustelimme tulevista neuleistamme. Oli miellyttävää saada ostoksille mukaan sellainen opas, joka tunsi tarkkaan kauppojen valikoimat. Kiitokset vielä Annalle!

Ostossaaliini on tässä:


Perimmäinen ajatukseni oli hankkia Tallinnasta puuvillalankaa kesäneuleeseen ja tummanruskeata mohairlankaa tilausneuleeseen. Mukaan tarttui lisäksi villaa, puuvillaviskoosia ja pellavaa.


Karnaluksista ostin 10 kerää Schachenmayrin Brilliant -viskoosi-puuvillalankaa (58% viskoosia, 42% puuvillaa). Langan väri on tummanharmaa. Lanka on minulle uusi tuttavuus ja Annan minulle suosittelema. Tälle langalle hankin myös ensimmäiset Addi -puikkoni: valitsin 3,5 mm pyöröpuikot, jotka ovat 60 cm pitkät.

Karnaluksista ostin myös ison kasan ompelutarvikkeita, kuten vetoketjuja, ompelukoneen neuloja ja liimattavia pikapaikkoja, joita meillä kuluu paljon kahden vilkkaan pojan ansiosta.


Liannista kävimme hakemassa kaksi kerää tummanruskeaa Alvitan Silkid -mohairlankaa (72% mohairia, 28% silkkiä) tilaustyötä varten. Myös tämä lanka on minulle uusi. Ruskeaa mohairia voi olla vaikea löytää, mutta Annan vinkin avulla voin nyt toteuttaa ystäväni toiveen ruskeasta mohairtopista.


Liannissa silmiini osui tämä poikkeuksellinen sininen sävy, komea tumma preussinsininen. Langan merkki on Tital Wool Egitto, ja se on puuvillaa. Langan rakenne muistuttaa Novitan Tennesseetä. Lankaa löytyi hyllystä viisi kerää, joten otin kaikki mukaani.


Pronksi -lankakauppa oli minulle Tallinnan lankaliikkeista tutuin, sillä olen käynyt siellä useasti hakemassa Aade Lõng OÜ:n lankoja. Virolainen karheahko villalanka on ehdoton suosikkini tällä hetkellä. Pronksissa myydään toki paljon muutakin lankaa, ja osa myytävistä langoista on kartioilla, joista voi ostaa lankaa juuri sen verran kun tarvitsee. Tällä kertaa Aaden langat saivat jäädä hyllylle, ja keskityin tutkimaan Pronksin kartiolankavalikoimaa.



Koska mitä ilmeisimmin ostosreissun teemaväri oli harmaa, valikoitui kaupan kymmenistä väreistä ostoskassiini juuri erikoinen metallisen harmaa villalanka. Lanka vastaa paksuudeltaan Aaden 8/2 -lankaa ja on siis kaksisäikeinen perusvillalanka. Langan väri on todella erikoinen, ja siinä on tämän langan ostoperuste.

Tämä lanka pomppaa seuraavaksi puikoilleni, kunhan saan nyt puikoilla olevat neuleet valmiiksi. Tarkoitukseni on neuloa tästä hihaton liivi tai toppi. Kehittelin topin neulemallia yhdessä Annan kanssa. Ideaa piti tietenkin päästä heti kokeilemaan, ja hotellihuoneessa syntyi tämännäköinen koetilkku uusilla Addi -puikoillani:


Neuleen rakenne tulee olemaan yksinkertainen pyöröneule. Lankaa on käytettävissä 220 g.



Vaikka tavoittenani oli hankkia kesäisiä materiaaleja, tämä Pronksin sinilila mohair -lanka kartiolta suorastaan kutsui minua. Lopulta sitä oli otettava mukaan yhden topin verran eli noin 50 g.



Lisäksi Anna lahjoitti minulle ohutta virolaista pellavalankaa kaksi kerää, sillä väri mietitytti häntä itseään. hän arveli, että pitäisin väristä. Oikein arvattu! Langan väri on ihana, syvä musteensininen. Tästä täytyy tehdä huivi.

Kaikenkaikkiaan voin todeta, että viikonlopun mittainen ostosmatkani Tallinnaan oli erittäin onnistunut, eikä vähiten hyvän oppaani ansiosta. Yksikin päivä toki riittäisi tällaiseen ostoskierrokseen, mutta oli silkkaa ylellisyyttä tutustua ensin kauppojen tarjontaan kokonaisuudessaan ja vasta sitten päättää mitä ostaa.

2 kommenttia:

  1. Kiitos, Mia! Onko tuo uusi mallitilkku, jossa nurjat silmukkaat ovat kuvioiden välissä? Lanka on Elotroi Liisu (ihan tiedon vuoksi), myös virolainen villa.

    VastaaPoista
  2. Anna, tilkku on sama, jonka näit sunnuntaina, mutta aion neuloa vielä tilkun nurjilla silmukoilla ennen kuin aloitan. Kiitos langan nimestä!

    VastaaPoista