sunnuntai 6. marraskuuta 2011

Tuoretta lankaa / Fresh yarn


En koskaan aikaisemmin ollut ajatellut, että tuore, vastakehrätty lanka voisi olla erilaista. Kunnes aloin neuloa Aarnin pikkuveljeä Aaden tehtaalta Raasikusta pari viikkoa sitten ostetusta langasta. Tehtaan langat olivat ostohetkellä vielä tuotannon jälkeen kosteita, ja kosteutta ja villarasvaa langoissa on jäljellä edelleenkin enemmän kuin pitkään kaupan hyllyllä lojuneissa langoissa.


Neulomistuntu on ihan erilainen. Lanka on joustavampaa ja pehmeämpää, kaikin puolin miellyttävää käsitellä, vaikka lanka on karheaa karstavillalankaa. Kuivat käteni pitävät erityisesti villarasvasta. Ero on kuin tuoreessa vastapaistetussa pullassa ja kuivassa korpussa. Tavara on periaatteessa samaa, mutta toinen on kuivaa ja toinen tuoretta.


Pikkuveli neuloutuu melkein itsestään, vaikka syysflunssa piinaa minua.

Toinenkin neule etenee vihdoin.


Otin varaslähdön lokakuussa Annan suunnittelemaan neuleeseen. Nyt, kun neuleen ohje on ilmestynyt, voin reilusti näytellä tätä blogissani. Hihat puuttuvat vielä.

I never thought that freshly produced yarn would feel different than the yarn that has been on the shelf for a long time. But the freshness makes a difference. The yarn feels soft and flexible.

I have now two knittings on the needles: Aarni's little brother (the green one) and Katia designed by Anna and I can't stop knitting though I have got flu.

2 kommenttia:

  1. Tämä edistyy hienosti! Pidän palmikosta, täytyy ehkä koettaa joskus. Oma turkoosilankani odottaa vielä.

    VastaaPoista
  2. Siellä sitä vaan ahkeroidaan :) Ihanat värit myös tuossa pikkuveljen paidassa!

    VastaaPoista