lauantai 28. kesäkuuta 2014

Farkkujen metamorfoosi / The metamorphosis of used jeans

Pidän denimkankaasta ja farkuista. Erityisesti pidän tummasta denimistä, joka kuluu, pehmenee ja vaalenee käytössä. Kuljen pillifarkuissani kesät talvet, ja vaikka olen yrittänyt ihan tosissani siirtyä klassisempiin ja tyylikkäämpiin suoriin housuihin, en ole vielä oppinut olemaan sellaisissa. Tässä suhteessa en varmaankaan tule koskaan kasvamaan aikuiseksi.



Farkkutytöllä on tietenkin farkkuja joka lähtöön. Muuton yhteydessä katsastin myös farkkuvalikoimani, ja totesin saman, minkä trikoopaitojen kanssa totesin. Farkkuja on liikaa, ja osa kulahtaneita, rikki tai epämukavat päällä.

Isoa, poistettavien farkkujen pinoa tutkiessani välähti. Näistähän voisi tehdä jotain uutta! Poimin pinosta kahdet samanlaiset farkkulökärit, joiden kangas oli tavanomaista denimiä ohuempaa.



Leikkasin saksilla lahkeen auki sisäsaumasta.




Tässä vaiheessa heräsi epäilys kankaan riittävyydestä. Niinpä leikkasin vielä kolmannet, paksuudeltaan suurinpiirtein samankaltaiset farkut sisäsaumoista auki.



Kolmansissa farkuissa oli niitittömät takataskut. Ratkoin ne talteen.





Sitten seurasi tuumaustauko... ja toinenkin. Kokeilin kaikenlaisia suosikkikaavojani lahkeiden päällä ja ryhdyin toimeen.



Ratkomani taskut löysivät lopulta uudet paikat.




Farkuista tuli mekko. Mekon pohjana on käytetty Ottobre Design Woman (6/2012) Stitch Details -mekon kaavaa. Tämän mekon olen ommellut jo kaksi kertaa.


 
 




Aika kiva siitä tuli! Käyttömukavuutta lisäsin vuorittamalla helman.



I also have too many pair of jeans. So I removed all of the broken and uncomfortable jeans off my wardrobe. When I was sorting them, I discovered that I could make them into something new, a tunic or a dress. I ribbed my three pairs of jeans, examined my sewing patterns and decided to try it.

The final result is successful. I'm very pleased! Jeans became an altogether different treatment of garment!

 

3 kommenttia:

  1. Upeasti toteutettu mekko! Hieno!

    VastaaPoista
  2. Hei, tämä on kerrassaan upea. Laitoin sähköpostia lepopuikon sähköpostiin. :-)

    VastaaPoista
  3. Vau! Kiva!

    Farkkuasiassa olemme samiksia. Joskus mietin, pitäisikö tässä jo käyttää muuta ja välillä teinitytär ilmeislee siihen malliin, että äiti, sä oot jo niiiin vanha. Mutta ei, farkuista en luovu enkä varsinkaan joustavista jeggins-tyyppisistä farkuista. Minä olen myös kerännyt talteen varhoja farkkuja koko perheeltä, mutta inspiraatio tuunaamiseen tai ehkä vielä enemmän rohkeus ja usko on loppunut kesken. Siellä täällä niitä on sitten odottamassa parempaa päivää.

    VastaaPoista