tiistai 9. elokuuta 2011

Pellavaa puikoilla ja kirpparilöytö / Knitting linen

Minulla on uusi neule puikoilla, ollut jo viikon, mutta en ole ehtinyt kertoa siitä blogissani. Tällä hetkellä monet asiat vievät aikani ja ajatukseni: oma työhön paluu, esikoisen koulunaloitus, kuopuksen päivähoidon aloitus pitkän tauon jälkeen sekä jokasyksyinen, riivattu ompeluvimma. Syksyllä pitää saada vaatekaappiin uutta ja itsetehtyä. Palaan myöhemmin ompeluksiini.

Ensiksi esittelen neuleeni. Kuten kuvasta näkyy, kainaloissa asti ollaan.



Se on Annan Dandelion leaves, jonka ohjeen sain häneltä, kun kesäkuussa harmittelin käppyräistä pellavalankaa ja pieneen mennyttä suunnitelmaani. Myös langan, joka on siis virolaista 3-säikeistä pellavaa, Anna on lahjoittanut minulle. Kuvassa lanka verrattuna 50 sentin kolikkoon. Lanka on todella ohutta!


Yritin neuloa ohutta lankaa ohjeen mukaisesti puikoilla 2, mutta en saanut käsialaani riittävän tasaiseksi, mutta kaksinkertaisesta langasta puikoilla 2,5 tulikin jo ihan mukavannäköistä neulosta. Kuvassa on koetilkku, jossa yläreuna on neulottu yksinkertaisella langalla ja alareuna kaksinkertaisella langalla.


Neuloksen harsomaisuus ei kadonnut, vaikka tietenkin neulos on paksumpaa kuin Annan neuleessa. Tämä on tärkeä tieto, jos on ihastunut Annan ohuisiin pellavaneuleisiin, mutta ei halua, osaa tai ehdi neuloa niin ohuilla langoilla ja puikoilla itse (kuten minä ;))






Toiseksi on ihan pakko päästä esittelemään mahtava kirpputorilöytöni viime viikolta:


Löysin nimittäin kaksitasoneulekoneen pilkkahintaan. Myyjä ei tainnut olla perillä siitä, mitä oli myymässä. Merkki on Passap ja malli Duomatic S. Kone on 1980- luvun alusta. Se on kyllä vanha, käytetty, likainen ja ehdottomasti huollon tarpeessa.


Oli tietysti riski ostaa kone kirppikseltä, vailla mitään takeita koneen kunnosta. Mutta se oli todella edullinen, ja se toimii. Käytän kuitenkin koneen ensin huollossa, ja vasta sitten mietin, mitä kaikkea uudella ystävälläni voisin saada aikaan.

Neulominen koneella on minulle toki tuttua puuhaa. Olen opiskellut koneneulontaa, ja minulla on ennestään yksitasoinen Toyota -neulekone, joka on 1960-luvulta. Toyotaa on hankala käyttää, eikä sen reikäkortin lukija ole kovinkaan toimintavarma. Lyhyehkö kokeiluni Passapilla lupaili jatkossa parempaa käyttömukavuutta, joten olen löydöstäni enemmän kuin mielissäni.


Koneen mukana tuli kaikenlaista muuta, kuten tämä langankerintälaite (joka oli maksamani summan arvoinen löytö jo yksinään), kasa koneeseen sopivia reikäkortteja sekä koneneuleohjeita 80 -luvulta.


Osa ohjeista ovat käyttökelpoisia ja jopa hyvin muodikkaitakin tällä hetkellä. Katsokaapa vaikka kuvan valkoista asua. Tuon paidan taidan neuloa ensi töikseni.


Kauppaan kuului myös säkillinen neulekonelankoja, näyttävät laatutavaralta, mutta ne tuoksuvat varastolta. Jos joku on kiinnostunut näistä, voin lahjoittaa.




Next week there will be many changes in my family's everyday life: I'm going back to work and my firstborn starts school. In addition this time of year I usually get excited about sewing clothes. So I have a lot going on, but still I find time to knit.

This is what I'm knitting now: Dandelion leaves by Anna. I got the pattern from her directly and actually I got the yarn (estonian 3-ply linen) from her also. I tried to knit it on 2 mm needles but I didn't get even knitting. Then I tried on 2,5 mm needles and two yarns together succesfully. The knitting is sheer enough to get a lightweight linen top as Anna has designed but a little bit faster and easier to knit.

Last week I wound a douple decker knitting machine from flea market. It was very cheap but also old, used and dirty. I'll send it in for service to get it in runnig order. I'm very excited about this machine!

5 kommenttia:

  1. Hieno! Pellavaneule näyttää kivalta. Kun saat sen valmis, voisitko sitten Ravelryssä kirjoittaa, miten olet muuttanut ohjetta? Toivottavasti koneella syntyy useita hienoja neuleita.

    VastaaPoista
  2. Hei Anna, tietenkin ja mielelläni kirjoitan sen. Itse asiassa olen tehnyt laskelmat ikäänkuin neuloisin XS-kokoa, mutta tulos on isompi, luultavasti S/M -koko.

    Olen keskustellut jo konekorjaajan kanssa asiasta ja saan koneen huoltoon syyskuun alussa. Nyt pitää vain malttaa, etten kokeile konetta enempää. Se nimittäin voi mennä pahastikin rikki, jos neulon sillä nyt.

    VastaaPoista
  3. No jopas oli kirpparilöytö, onnea "uuden" neulekoneen omistajalle!

    VastaaPoista
  4. Hei, vieläkö sinulla on tallessa nuo lahjoitettavat neulekonelangat? Ottaisin ne mielelläni. email: mianol67@gmail.com

    VastaaPoista