torstai 18. elokuuta 2011

Syysvaatteita / Clothes for autumn

Syyskiireet ovat nyt pahimmillaan, eikä mikään käsityö etene. Esittelen pikaisesti elokuun alun ompelutyöni sekä näytän, missä vaiheessa Dandelion Leaves on nyt.


Ihan kivassa vaiheessa ollaan. Nyt vain pitää päättää, kuinka pitkä siitä tulee. Haluaisin saada tämän nyt jo pois puikoilta. En siksi, että kyllästyttäisi, vaan siksi, että näin alkusyksystä kaipaisi jotakin ohutta villaneuletta, ja sellainenhan on saatava, itseneulottuna tietenkin.

Sitten ompeluksiin.

Tällaisella garderoobilla käyn tähän syksyyn. Ja tältä ne näyttäävät päälläni.

Pellavatunika on perusvaatteeni. Vaatekaapistani löytyy aina näitä, erivärisinä tietenkin. Olen kuositellut sen itse peruskaavoista ja käyttänyt tätä mallia jo vuosia. Tänä syksynä sen väri on tuhkanharmaa.


Takakappaleen pääntielle olen konekirjonut pienen sydämen. Kirjon sen usein itsetekemiini vaatteisiin. Olkalinja on tarkoituksellisesti vähän reilu, sillä joudun työssäni ojentelemaan käsiäni paljon joka suuntaan. Silloin vaatteessa on oltava liikkumavaraa.

Trikootunika on toinen suosikkini, ja tämä tunikamalli on peräisin Burdalta. Tällä tunikalla voi peittää (ainakin itseltään) kesän aikana kertyneet kilot, ja sen pituutta voi säädellä helman pitkän resorin avulla.

Tässä vielä sama tunika tummansinisenä, sekä Raijan aitasta kesäkuussa ostamani huivipalat päärmättyinä. Ne sopivat syysgarderoobiini enemmän kuin hyvin.

Näytän punalilan pellavamekon myöhemmin, kunhan saan sen kuvatuksi päälläni.

Unfortunately I'm very busy at present and have no time at all to knit or sew. These clothes I sewed at the beginnig of August. The Dandelion leaves -top is almost finished.


4 kommenttia:

  1. Tosi kivan oloisia vaatteita. Asiallisia ja pukevia olematta kuitenkaan jäykkiä. Varsinkin tuo pellavatunika olisi itsellekin mieleen.

    VastaaPoista
  2. Kiitos Hiipu! Pellavatunika on minunkin suosikkini. Teen usein myös housut samasta kankaasta, ja tällaisella asulla kelpaa mennä melkein minne vain. Asun ilmettä on helppo myös muutella erilaisilla asusteilla. Kun olen oikein raväkällä tuulella, heitän kaulaan kontrastivärisen huivin, ja kun haluan pysytellä taka-alalla, jätän asusteet kaappiin.

    VastaaPoista
  3. Oi kunika ihanat vaatteet! En osaa ommella, en voi sinne mitään. Hieno, että toppi on melkein valmis!

    VastaaPoista