torstai 5. tammikuuta 2012

Ompeluvimmaa / Sewing mania

Lankainventaarion yhteydessä katsastin myös kangasvarastoni. Silmiini osui Marimekon ystävämyynnistä pari vuotta sitten hamstrattu Leijona -collegeneulos. Näin sen yht'äkkiä silmissäni mekkona. Samalla mieleeni muistui trikoomekon kuositteluvinkki Joka tyypin kaavakirja II:sta. Saatoin nämä kaksi eilen yhteen, ja tulos on alla nähtävissä:


Kuosittelin mekkoon pituutta 15 cm enemmän kuin kirjassa neuvottiin, ja hihat tein täyspitkiksi. Savupiippukaulus on kirjan ohjeen mukainen. Olen enemmän kuin tyytyväinen! Marimekon ohut collegeneulos taipui nätisti mekoksi, ja tällä kelpaa palata töihin ensi viikolla. Neuloksen naarasleijonat kesyyntyivät mekkoon myös hyvin, sillä aikaisemmin olin arkaillut neuloksen käyttämistä aikuisen vaatteeseen, ja siksi neulos olikin jäänyt hilloutumaan kangaskaappiini. Voin hyvin siteerata tässä kohtaa Hiipua ja todeta kaavan osuneen kerralla niin kohdilleen, että näitä on tehtävä lisää pian.

Pienin pojistanikin sai leijonaneuloksesta itselleen peruspaidan resoreilla, jonka kaava on peräisin Suuri Käsityö -lehdestä muutaman vuoden takaa.


Lisäksi saumuroin trikoojämistä hänelle kasan pitkiä alushousuja Ottobren 6/2009 pyjamahousun kaavalla. Niitä häneltä puuttuikin eniten.


Yhdestä palasta tuli kerrasto.


Eikä pidä unohtaa pieniä yksityiskohtia. Nauha on on nimeltään Metsän eläimet II ja se on peräisin Peikon Pojasta.



I found lioness-tricot by Marimekko at my fabric stash and got immediately an idea! The pattern of the dress is from Joka tyypin kaavakirja II. I sewed yesterday nice tricot dress for myself . My youngest son got shirt and some underpants using tricot leftovers.

4 kommenttia:

  1. Ihania kaikki, ja aivan ihana tuo puolikas poseerauskuva! Mun mielestä muuten opettajilla pitäis olla lyhyemmät joululomat :D Tai sit ne vois edes lomilla olla edes vähän laiskoja.

    nimim. se kade tyyppi, joka ei saa mitään aikaiseksi

    VastaaPoista
  2. Voi, upea! Kun en tiedä ompelusta mitään, täytyisi ehkä tilata sinulta jotain:))

    VastaaPoista
  3. Salla, Helena ja Anna, kiitokset :)

    VastaaPoista